Elävöitä kuvamuistot - tallenna tarinperintöä

Kurssiopas julki 25.5.26 Tutustu linkkeihin tämän artikkelin alareunassa.

Peruskurssin tavoitteena oppia tarinavideon periaatteet.

Aiempi kokemus tekstinkäsittelystä ja digikuvien käsittelystä voi olla hyödyksi, kuitenkaan se ei ole lainkaan välttämätön.

Kurssille valitut mallitarinat ovat esimerkkinä. Lisävinkkejä materiaalien ja näkökulman valinnasta. 

Videotarina valloittaa uutuuskurssina Kuopion kansalaisopistolla 

Neljällä kurssikerralla opit käsikirjoituksen pohjalta luomaan ja muokkaamaan videodokumenttia.

Käytämme Microsoftin Clipchamp-editointiohjelmaa (ilmaisversio). Kurssilla saat ohjausta digitoitujen valokuvien ja videoklippien käsittelyyn. 

Peruskäytön opettelua, ohjeet ja esimerkit alkuperäisen ja lisätyn äänen käyttöön tarinavideossa. Kokeillaan kertojaäänen lisäämistä mallihaastattelun avulla. Opetellaan tekstityksen tekemistä kertomukseen.

Kurssilla voit myös edetä tarinaperinnön keräämisessä. Teemaksi sopivat esimerkiksi lapsuusmuistot, esivanhempien perinteet ja tavat.

Oppimateriaali: Kurssilla käytettävät sovellukset ovat Google Kuvat, Google Slides, Microsoft Clipchamp (Windows 11)

Elävöitä kuvamuistot ja opi editoinnin perusteet A, pienryhmä Kuopion kansalaisopisto

24.9.–5.11.2026

https://uusi.opistopalvelut.fi/kuopio/fi/course/37503/

Tarinaperintö talteen - Kuvakäsikirjoittamisen perusteet

2.3.–20.4.2027

https://uusi.opistopalvelut.fi/kuopio/fi/course/38226/

Elävöitä kuvamuistot ja opi editoinnin perusteet,

pienryhmä, kevät 2027

Elävöitä kuvamuistot - videotarinan editoinnin perusteet B -Puistokartano, Kuopio

Tarinankerronnalla digitaalisessa muodossa voit ryhtyä sillanrakentajaksi sukupolvien välillä. Nuoret jäsentävät maailmaansa videotarinoiden avulla ja voimme välittää rakkauttamme heille näyttämällä tarinaperintöämme heille luontevassa muodossa.

Haluatko sinä tehdä valitsemallesi yleisölle tutummaksi perinteitä ja vanhan kansan tapoja? Tarinan kerronta on tapahtumien muuttamista sanoiksi, kuviksi tai ääniksi, joilla voi viihdyttää, opettaa ja välittää arvoja.

Kuvakäsikirjoittamalla ja selkeän rakenteen avulla luot jännitteen ja tunteita herättäviä yksityiskohtia, jotka auttavat katsojaa samaistumaan tarinaan.

Tarinalliset videokoulutukset ja tarinaperintökurssit toteutetaan yhteistyössä kansalaisopistojen ja kesäyliopistojen kanssa.

Kokenut ja käytännönläheinen kouluttaja

Rauha on dokumenttikuvaaja, joka arvostaa tarinaperintöä, eri vuosikymmenille ominaista kulttuuria ja kädentaitoja.

Hänellä on pedagoginen tausta ohjelmistokoulutuksista ja vahva koordinoimisen ja kuvaamisen osaaminen.

Koolle kutsutaan tarinaperinnön kerääjät; Rauha etenee rauhallisesti mutta tarjoaa kyllä lisähaastetta edistyneille. Tarinaperintöä voi välittää sähköisenä kirjana sekä julkaista videota vaikka YouTubessa.

Pitkä kokemus opetusohjelmien toimituksesta ja tapahtumien dokumentoinnista näkyy selkeänä, käytännönläheisenä ohjauksena.

Rauha antaa sovellettavia esimerkkejä ja auttaa löytämään kiinnostavia näkökulmia.

Tarinan A B C

  • Rakenne: Tallentamista ei tarvitse tehdä aikajärjestyksessä. Kerryttämällä muotoutuu alku, mielenkiintoinen keskikohta ja selkeä loppu.

  • Juoni: Tapahtumien kulku, joka muodostaa uskottavan ketjun.

  • Jännite: Mihin katsoja otetaan mukaan ja selviääkö hänelle hyvän ja pahan ristiriita tai ongelma ja ratkaisu.

  • Näkökulma: Tarina kerrotaan päähenkilön tai pääteeman näkökulmasta, usein myös tietyn ajankohdan vinkkelistä.

  • Tunteet: Tarina vetoaa yleisönsä tunteisiin ja antaa samaistumisen hetkiä.

Seuraava
Seuraava

Vinkkejä videon tekemiseeen